sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Blogi hiljenee, mutta Instagram päivittyy

Hei pitkästä aikaa! Arki pitää sen verran kiireisenä, että blogin kirjoittamiselle ei ole aikaa jäänyt. Muiden ihania ja inspiroivia blogeja olen seuraillut, mutta oman päivittäminen on jäänyt. Alun perin blogi syntyi rakennuspäiväkirjaksi ja nyt oman kodin rakentaminen on siinä vaiheessa, että päivitettävää ei enää ole samassa tahdissa, kuin ennen.

Viikko takaperin avasin kuitenkin Instagram -tilin ja sinne on tarkoitus päivittää kaikkea oman kodin sisustamiseen liittyvää ja kevään tullen ehkä myös pihan laittoon ja pihan rakentamiseen liittyviä kuvia. tervetuloa siis seuraamaan Instagramin puolelle, https://www.instagram.com/venlasofia.p/








lauantai 7. marraskuuta 2015

Toteutunut valaisinhaave

Mukavaa lauantai iltaa! Täällä on vietetty viikonloppua kotioloissa. Viikonloppuun on kuulunut ulkoilua, kauppareissua, siivoilua, takaterassin talviteloille laitto, leikkejä, ruuanlaittoa, lukemista ja telkkarin töllötystä. Mukavaa pitkästä aikaa viettää viikonloppua ilman suurempia suunnitelmia. Toki jo huomiselle sunnuntaille on pientä isänpäiväohjelmaa suunniteltu. Huomenna on tarkoitus lähteä keilaamaan ja ulos syömään koko perheen voimin. 

Viime viikolla toteutui yksi sisustushaaveeni, kun meille kotiutui Doctor Designin Helmat valaisin. Valaisin on Petri Vainion suunnttelema ja antaa pehmeän mutta yllättävän tehokkaan valon. Hassua miten paljon piristystä pimeään syksyyn voi uusi valaisin tuoda. Tätä ei varmasti voi ymmärtää kuin toinen sisustusintoilija. :) 

Mukavaa viikonlopun jatkoa ja onnea kaikille isille! :)
ps. tietokoneemme sanoi sopimuksensa irti, joten testasin postaamista ekaa kertaa padilla ja myös kuva on padillä napattu...



sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Talvikausi hiipii sisustukseen

Kotimme sisustukseen on pikkuhiljaa hiipinyt talvikausi. Viime viikolla bongasin tämän kauden ensimmäiset tulppaanit. Tulppaani on yksi lempikukkani ja niinpä valkoinen tulppaani kimppu lähti syksykotia viihdyttämään.  Samalla reissulla hankin ensimmäisen huonekuuseni. Huonekuusi tuo myös kivasti talven tuntua kotiin. Perjantain mummola reissulla mukaan lähti myös hieman toisenlainen talvinen puu, nimittäin Pentikin tuikkupuu, joka oli äidilläni tarpeettomana. Tuikkupuu koristaa kotia tällä hetkellä takkamme päällä.


Tänään sunnuntaina marraskuun ensimmäisen kunniaksi laitoimme olohuoneen suuriin ikkunoihin jo kausivalot, Ikean suuret tähdet. Ensimmäistä kertaa ikinä olen näin ajoissa kausivalojen kanssa. :D Taidanpa tänään kaivaa kaapista lampaantaljankin jo esille.
 
Talven juhlakausikin korkattiin jo eilen kahden ystäväperheen kesken halloweenia iloisesti juhlien. Juhlimme iltaa ystäväperheen luona yhdeksän lapsen ja kuuden aikuisen voimin. Ystäväni oli loihtinut mahtavia ja maukkaita ja hieman hurjiakin halloween herkkuja. Myös koristelut olivat teemaan sopivat. Paras ohjelma numero lapsista oli muumioleikki, jossa kisailtiin pareittain kuka nopeimmin käärii parinsa muumioksi vessapaperiin. Myös kauhuhuone oli hurjan jännä ja kiva.


Valoa ja iloa kaikkien viikkoon! Jos tämä alkanut marraskuu menee yhtä vauhdilla kuin edeltäjänsä, niin kohtahan ollaan jo joulukuussa. :)

torstai 8. lokakuuta 2015

Pipariksi mennyt viikko


Tähän viikkoon on mahtunut mukavia ja vähän kurjempia juttuja. Rakennusrintamalla on tapahtunut autotallin osalta jonkin verran. Nyt on nimittäin autotallin ovi saatu asennettua ja päästiin eroon rumista väliaikaisista vaneriovista. Onhan se myös vähän käytännöllisempää, että autotallin ovi avautuu kauko-ohjaimen nappia painamalla, eikä ovea avatessa tarvitse vaneriovia lähteä nostelemaan... Vielä tallin kanssa riittää puuhaa ennen kuin autoa sinne voi ajaa.

Alku viikon kohokohta oli kun pääsimme katsomaan ystäväperheen pikkuista tyttövauvaa. <3 Voi miten kaunis ja suloinen hän olikaan. Kuluvan viikon harmitus oli kuopuksen sairastuminen. Nuorimmaisemme aloitti tänä syksynä päiväkodin ja syksyyn on mahtunut harmillisen paljon sairastelua. Toivotaan, että pikkuisen vastustuskyky nyt ensimmäisen syksyn aikana vahvistuu ja edessä olisi vähäflunssaisempi arki. 

Tänään sairaspäivän piristykseksi päätettiin poikien kanssa leipoa piparkakkuja. En kyllä ole koskaan aikaisemmin näin aikaisin syksyllä leiponut pipareita. :D mutta herkullisia ne olivat. Taidanpa tänään vielä lämmittaa glögiäkin, sillä keittiön kaappien kätköistä löytyi yksi viime vuotinen glögi. :D


Maukasta iltaa!

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Aurinkoa ja auringon laskua

Takana on rentouttava ja lämmin irtiotto arjesta. Olimme perheen kesken Turkin Sidessä viikon lomareissulla. Tämä oli ensimmäinen Turkin matkani ja paikka yllätti positiivisesti. Side oli kaunis, aurinkoinen ja melko rauhallinen kaupunki. Hiekkarantaa riitti silmän kantamattomiin ja lämmintä oli päivisin yli kolmekymmentä astetta. Siden kaupunki oli aikanaan osa mahtavaa Rooman valtakuntaa ja Sidessä pääsikin katselemaan vaikuttavia ja mahtavia Rooman valtakunnan aikaisia raunioita.


Antiikinaikana Sidessä ovat vaikuttaneet myös kreikkalaiset. Yhden lomapäivän käytimme kierrellen vanhassa kaupungissa ja sen ympärillä olevissa antiikinaikaisissa nähtävyyksissä, joista suurimman vaikutuksen teki yllättävän hyvin säilynyt Roomalainen teatteri. Muuten lomapäivät vierähtivät rannalla ja hotellin uima-altailla pulikoiden ja auringosta nauttien. Parasta oli nähdä miten lapset nauttivat lämmöstä, uimisesta ja rannalla leikkimisestä.


Eräänä iltana kävimme rannalla kävelemässä auringonlaskun aikaan ja onneksi kamera oli mukana. :) Alla olevat kuvat on otettu hieman ennen auringon laskua.

Nyt on aurinkoenergiaa tankattu taas arkea varten. Nyt olisikin pakattava lasten koulu- ja päiväkoti kamppeet ja suunnattava ajatus kohti alkavaa työ- koulu- ja päiväkotiviikkoa ja ehkä olisi vielä pyöräytettävä ainakin yksi koneellinen reissupyykkiä. 

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Kuvakulmia ja kuulumisia

Aurinkoinen viikonloppu on takana. Viikonloppu alkoi Finlandia Marathonin yhteydessä järjestetyllä Valon Kympillä. Valon Kymppi juostiin illan hämärtyessä Jyväsjärven rantamaisemissa. Kaunis valaistus ja syksyinen pimenevä ilta toivat lenkille tunnelmaa. Viime viikko tuntui todella raskaalta ja pitkältä, niinpä perjantaina jännitinkin miten energiaa riittää vielä myöhäiseen kymmenen kilometrin juoksukisaan pitkän työviikon päätteeksi. Mutta jostakin sitä puhtia vain riitti, sillä juoksinpa alle oman tavoiteaikani. Kymmenen kilometriä taittui alle tunnissa, mitä en vielä kisaa edeltävänä iltana uskaltanut edes toivoa, sen verran vähäiselle ovat pidemmät lenkit viime viikkoina jääneet. Ihan mahtava fiilis jäi tapahtumasta ja haaveena on vielä joskus juosta puolimaraton. :)

Juoksusta muihin viikonlopun kuulumisiin. Kertun innoittamana innostuin kuvailemaan kotiamme hieman uusista kuvakulmista. Viime viikko oli sen verran kiireinen, että viikkosiivous jäi tälle sunnuntai aamulle ja siivouksen päätteeksi napsin seuraavia kuvia kodistamme.

Alla olevassa kuvassa näkyy olohuonettamme takaterassilta kuvattuna.


Yllä oleva kuva on napattu olohuoneen rahin päältä. Tuo olohuoneen televisioseinä on yksi kotimme sisustushaasteista tällä hetkellä. Seinä tuntuu kaipaavan jotakin. Myös pidempää televisiotasoa olen miettinyt, jolloin tasolle voisi laittaa television lisäksi jotakin ilman että se olisi täyteen ahdetun näköinen.

Alla oleva kuva on otettu takan edestä kohti eteisaulaa.


Viimeinen kuva on otettu keskimmäisen poikamme huoneen ovelta. Pojan huoneen vieressä on isompi WC. Vessan ovi oli jäänyt auki ja kuvassa näkyy vessan paneeliseinää. Tykkään tosi paljon tuosta seinäpaneelista. Samaa paneelia löytyy myös kodinhoitohuoneestamme.

Näiden kuvakulmien ja kuulumisten myötä leppoisaa sunnuntai iltaa ja  voimia tulevaan viikkoon!

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Uusi automatto


Leikkisää sunnuntai-iltaa! Pari viikkoa sitten kotiutui H&M:ltä kuvan automatto. Tämä automatto on myös äidin makuun. Matto on kooltaan 90cm x 130cm. Ei siis kovin suuri, mutta leikkialustaksi oikein kiva.  Matto on osoittautunut käytössä oikein toimivaksi. Tästä matosta oli aikaisemmin pelkistetympi versio, mutta tykkään tästä vielä enemmän ja pojatkin tykkäävät, kun matossa on jopa helikopterin laskeutumisalusta. :) Matossa on myös pohjassa liukueste ja se pysyy hyvin paikallaan. Hintaa matolla oli hieman alle 30 euroa.  Ei siis paha hinnaltaan. Jo monet leikit on matolla leikitty, eli oikein kelpo hankinta oli. :)

Nyt on alettava tekemään poikien kanssa iltapalaksi pitsaa ja työ-, päiväkoti- ja koulukamppeet olisi taas katsottava valmiiksi huomiseksi. Paljon taas ehdittiin touhuamaan tänä viikonloppuna, mutta silti viikonloppu loppuu aina yllättäen. 

Voimia kaikille alkavaan viikkoon!